Eilen oli mielenkiintoinen päivä Kälviällä Martta-kodilla, jossa kuulimme professori Kari Hokkasen johdolla alkiolaisen aatteen historiaa, ja tätä päivää. Onko alkiolaisuus unohdettu? Miten se näkyy vaikkapa pääministeri Juha Sipilän toiminnassa?
Toinen ajankohtainen aihe on maakuntauudistus, sen haasteet, ja oleellisimmat seikat maaliin saattamiseksi.
Suuntasin Kälviälle yhdessä Elsa kuopuksemme kanssa. Samalle lauantaille sattui monta menoa meidän perheessä, joten ratkaisin asian niin, että otin hänet mukaan. Ylipäätään lasten kanssa olen pyrkinyt elämään todeksi ajatustani siitä, että lapsi kyllä mahtuu sinne minne aikuinenkin, ja ottanut heitä mukaan niin kauppaan kuin kokouksiinkin. Toki on selvää, ettei tärkeästä palaverista tule mitään, jos kaikki sinne saapuisivat lasten kanssa. Kuitenkin poliittisessa toiminnassa pikkulasten vanhemmat ovat pieni vähemmistö, ja siksi lasten mukana olo onnistuu aivan hyvin.
Lapset ovat olleet paljon esillä mediassa lähiaikoina. Milloin puhuttaa alhainen syntyvyys, milloin nykylasten ongelmat. Ajattelen, että lapsi on osa yhteiskuntaa, eikä häntä siis pidä eriyttää joksikin määräajaksi toiminnasta, jotta voisi siihen sitten mukaan tulla, kun ikää on riittävästi. Minun mielestäni suomalaiseen kasvatuskulttuuriin tulisi ottaa enemmän sellaista ajatusta, jossa lasta pyrittäisiin pienestä saakka totuttamaan myös niihin tilanteisiin, joissa pitää pystyä leikkimään hissuksiin ja istumaan rauhassa vaikka joskus hieman epämukavuus alueellakin.
Toki lapsen ikätaso huomioiden, eikä missään nimessä pakottamalla. Vaikka esim.Ranskassa onkin erilaiset tavat lasten kasvatuksen suhteen kuin meillä, ovat he silti oiva esimerkki siitä, miten pienenkin lapsen kanssa pystyy käydä ravintolassa ym. paikoissa, joissa tulisi osata käyttäytyä. Siihen vain pitää oppia pienestä saakka, ja se on tietysti toisilla haastavampaa kuin toisilla, lapsen temperamentista riippuen.
Kiteytetysti tarkoitan sitä, että aikuisten ei tarvitsisi olla niin varovaisia siinä, millaisiin tilaisuuksiin lapsia ottavat mukaan. Kaikki voi nimittäin sujua yllättävän hyvin, kuten meillä eilen. Jos kaikki rohkenisivat toimia näin, voisimme pikkuhiljaa muuttaa myös koko totuttua kulttuuria lapsimyönteisempään suuntaan. Lapsihan ei ole mikään ongelma joka pitäisi poistaa, vaan oleellinen ja tärkeä osa yhteiskuntaa ja tulevaisuutta.
Siitä pääsemmekin aiheeseen Keskustalaisuus, keskustalainen aatemaailma tai alkiolaisuus. Miten vain sitä halutaan kutsua, kaikki nämä tarkoittavat samaa asiaa. Vaikka keskustalla ei mitään pyhiä kirjoituksia tai aina oikeassa olevaa oppi-isää olekaan, on Santeri Alkion kuoleman jälkeen tullut käsite alkiolaisuus ja hänestä tuli pysyvästi tunnustetuin auktoriteetti puolueessa. Toinen merkittävä henkilö alkiolaisessa aatteessa oli Kyösti Kallio, joka toimi kansanedustajana samaan aikaan Alkion kanssa.
Keskustan historiasta muutama fakta teille, joille aihe on outo, niin ymmärrätte taustoja paremmin.
1906 suurlakon jälkeiseen aikaan eduskuntauudistus antoi kaikille yhteiskuntaluokille mahdollisuuden osallistua poliittiseen toimintaan ja järjestäytyä poliittiseksi puolueeksi. Maalaisväestön tarve poliittiseen toimintaan kasvoi. Aiemmin säätyjakoon perustunut hyvin rajoitettu äänioikeus muutettiin yhtäläiseksi ja molempia sukupuolia koskevaksi äänioikeudeksi. Ääni oikeutettujen määrä kasvoi kymmenkertaiseksi.
Silloin perustettiin Oulun seudulla Kyösti Kallion johtama Suomen Maalaisväestön Liitto ja Laihialla Santeri Alkion johtama Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto. Nämä kaksi yhdistyivät 1908 puolueeksi, joka kantoi nimeä Maalaisliitto. 1965 Maalaisliitto muutti nimensä Keskustaksi ja myöhemmin Suomen Keskustaksi.
Sijoittuminen porvarillisen oikeiston ja sosialistisen vasemmiston väliin on ollut keskustan kantava idea. Se kantaa yhä tänäänkin, ja keskustan sisälle mahtuu monenlaista ajattelua, eikä asioista olla aina yksimielisiä. Keskusta oli ja on keskellä oleva vaihtoehto tavallisen keskiluokkaisen suomalaisen puolueena. Professori Hokkanen totesi hyvin sanoessaan että alkiolaiset kuuluvat tolkun ihmisiin. Esimerkiksi tämän päivän pakolaiskeskustelussa keskustalaiset eivät sijoitu rasistisiin vihapuhujiin, mutta eivät myöskään tosiasioista piittaamattomiin äärisuvaitseviin.
Keskustalla ei ole mitään kiveen hakattua oikeaa oppia josta olisi sitten poikkeavuutta oikeaan tai vasemmalle. Meidän joukossamme on eri tavalla ajattelevia ja se on ihan hyväksyttävää. Keskustalaisuus on käytännön läheistä ja toteutunut todellisuus testaa tämän aatteen. Politiikka rakentuu kyllä aatteen varaan, mutta tosiasiat tunnustavan aatteen. Siksi on ajankohtaista tarkastella mitä alkiolaisuus on tänään.
Minä koen, että vielä tänä päivänä on tunnistettavissa ne alkiolaisuuden perusaatteet ja arvot, jotka olivat ohjaamassa jo Maalaisliittolaisia aikanaan. Se oli hyvin havaittavissa myös eilen Marttakodilla käydyissä keskusteluissa. Keskustalla on ollut vahva suhde kirkkoon ja eri herätysliikkeisiin, joiden piireistä on tullut iso joukko tärkeitä keskustalaisia poliitikkoja. Alkio ja Kallio olivat molemmat tahollaan uskovaisia miehiä. Radikaalilla 70-luvulla Keskustapuolue oli kirkon vahvin puolustaja yhteiskunnassa. Tänäänkin kristilliset arvot, ihmisyys ja lähimmäisyys, ovat perusasioita keskustalaisessa aatteessa.
Juha Sipilää arvostellaan aktiivisesti köyhän asian unohtamisesta, vaikka hän parhaansa mukaan laittaa kuntoon kansalaisen ja valtion taloutta, siinä menestyenkin. Alkiolta itseltään löytyy sellainenkin lause että ”jos jonkun kansan kulutus on suurempi kuin tuotanto menee sen talous rappiotilaa kohti” on siis selvää, että velkarahalla ei voida köyhän asiaakaan loputtomiin hoitaa. Jokainen ymmärtää että lopputulos niin tehtäessä on kestämätön. Yhteiskunta pystyy tarjoamaan sellaista hyvinvointia mihin sillä on minäkin aikakautena rahkeet.
Tällä hetkellä tilanne on tämä, ja kipeitäkin ratkaisuja joudutaan tekemään, jotta velkaantuminen saadaan pysähtymään. Tämä tuntuu suomalaisilta vähän unohtuneen. Toki vanhaan palaaminen viehättää, ja haikeudella puhutaan miten hyvin asiat oli ennen, ehkä 80-90 lukuun viitaten. Näin varmasti olikin monen käytännön asian kohdalla. Huomattavasti vähemmän byrokratiaa ja enemmän omaa päätäntävaltaa kun EU kuvioita ei vielä ollut.
Kuitenkin EU:nkin kanssa ratkaisu on tehty, ja muutoinkin maailma on 90-luvulta muuttunut huimasti. Tässä on juuri se oleellinen seikka. Halutaanko olla mukana tekemässä muutosta, joka vääjäämättä tapahtuu, ja siten taata suomelle kehityksen mahdollisuudet jatkossakin. Vai noustaanko barrikaadeille, ja vastarintaan? Mikä silloin on lopputulos? En usko että hyvä.
Alkio on saarnannut paljon ihmisyydestä, itsekasvatuksesta ja maailman parannuksesta. Jokaisella terveellä normaalilla ihmisellä on velvollisuus ja oikeus kehittää itseään ja huolehtia itsestään. Yhteiskunnan tulee kyllä auttaa niitä jotka ei siihen itse kykene, mutta vain niitä.
Alkiolaisuutta on myös talonpoikaisen leivän kasvattajan asema, ja sitä myötä maaseudun ja maakunnan asia. On Keskustan ansiota, ja kovan työn tulos, että maakuntauudistus on matkalla maaliin tällä mallilla jossa maakuntia on 18. Näin mekin, Keski-Pohjalaiset, suomen keskustalaisin maakunta, saamme pysyä itsenäisenä maakuntana. Alkiolaisuus on näkynyt siis tässäkin.
Kokoomuslaiset, vihreät ja demarit, ovat sitä mieltä että maakuntia tulisi olla vähemmän. Jopa vain viittä suurta maakuntaa on väläytelty. Onneksi asia on kuitenkin menossa eteenpäin näin, ja kaikki tarmo Keski-Pohjanmaalle, jotta maaliin päästään tavoitteen mukaisesti.
Näin voidaan todeta, että sekä miljonääri Juha Sipilän ajattelussa, että Keski-Pohjalaisen keskustapolitiikan aatteessa, näkyy yhä alkiolaisuus. Toivon, että yhä enenevässä määrin aatteessa palataan alkujuurille, ja ollaan rohkeasti alkiolaisia, kristittyjä ja heikomman puolella. Kansalaisyhteiskuntaa kohti.
Näin puhui Kari Hokkanen eilen Martta-kodilla. Tekstissä mukana myös oma pohdintaani aiheesta.
Maakuntauudistuksen nykyisen mallin toteutumiseen tärkeyttä haluan vielä korostaa. On välttämätöntä, että jokainen tämän maakunnan asukas ymmärtää, kuinka tärkeää on, että asiat nyt etenevät. Meidän on päästävä näyttämään, että Keski-Pohjanmaa pienimpänä maakuntana saa kyllä hoidettua asiansa hienosti hyvässä hengessä.
Kyytikeskusongelmat ovat olleet valitettavia. Sotkuun liittyy monia väärinkäsityksiä ja virheitäkin. Niitä Ilkka Luoma on rehdisti pyytänyt julkisesti anteeksikin. Se ei yksin riitä, se on selvää, mutta oikea suunta silti. Monesti olen muissa asioissa törmännyt siihen, että ihmisillä on paljon sanottavaa, mutta palaute ei mene perille sinne minne pitäisi.
Siksi rohkaisenkin jokaista, joka on kokenut kyytijärjestelyjen, tai muiden asioiden tiimoilta epäkohtia, lähestymään rohkeasti luottamushenkilöitä, tai olemaan suoraan yhteydessä Soiten hallitukseen. Vain sillä tavoin asiat oikeasti menevät eteenpäin. Itse uskon ja luotan, että ne ihmiset jotka nyt ovat näistä asioista päättämässä, kyllä osaavat sen oikein hoitaa. Virheitä voi sattua kaikille, toinen seikka on se, miten ne kohdataan, arvioidaan ja hoidetaan. Varmasti nyt puntaroidaan, onko luottamusta Speys Oyn kanssa enää mahdollista rakentaa, vai täytyykö kyytikeskus kilpailutus uusia.
Tiedän että asia halutaan hoitaa läpinäkyvästi ja avoimesti, ja näin näyttää että mitään hyväveli kerhoja ei ole. Valitettavasti Iltalehden kyseenalainen journalismi on näyttänyt jälleen mahtinsa. Haluan uskoa, että Keski-Pohjalaiset eivät ole niin hyväuskoisia sensaatiohakuisen median kanssa, että haluaisivat ruokkia tätä huhumyllyä enää lisää. Vain yhteistyöllä tämä maakunta voidaan säilyttää, ja kyytikeskusasian hoidossa meillä on näytön paikka.
Loppukevennykseksi teille, jotka jaksoitte tähän asti lukea, vähän lenkkitunnelmia ja iltapuhteita. Voi että olen kyllä iloinnut siitä, että tunnen olevani taas terve. Kyllä sitä ei ihminen voi liikaa arvostaa. Terveet jalat joilla juosta, ja hakea hyvä olo lenkkipoluilta. Aistit joilla nähdä ympäröivä kauneus, ja tuntea maaseudun rauha. Hengittää raitista ilmaa, kunnella luonnon ääniä. Syksy on kaunista aikaa.
Puolukkaan emme ole ehtineet vielä kertaakaan. Kohta tulee kiire. Meillä on aina marjastettu paljon. Itselläni oli pitkä inhotuskausi nuorena marjastamisen kanssa. Ehkä äiti oli liian sisukkaasti vienyt meitä metsään, kun halu luontokasvatukseen oli niin kova. Mieheni myötä olen löytänyt marjastuksen uudelleen. Hän on ollut innokas eränkävijä ja marjastaja pienestä asti. Useana vuonna hän on pikkupoikana tienannut mopoharrastus rahat marjastaen.
Meillä on kunnianhimoinen tavoite saada 100 litraa puhdasta mustikkaa pakastimeen syksyisin, sillä se on sellainen määrä, josta kärsii päivittäin syödä koko talven, pelkäämättä marjojen loppuvan. Puolukkaa sitten toki poimii miten paljon vain, kun se nyt vain on kaikin puolin helpompi marja. Tänä syksynä mustikassa ei ihan tavoitteeseen päästy, taidettiin jäädä 70 litran kieppeille. Nyt täytyy siis poimia puolukkaa enemmän, vaikka se ei yhtä mieluinen marja olekaan kuin mustikka.
Smoothiet on meillä paras tapa saada marjat syötettyä lapsille. Puolukkakin, joka puuron päällä ja muutoinkin on liian hapan lasten makuun, menee banaanin kanssa smoothiessa helposti. Eilen iltapalaksi pääsi mustikka, banaani, rahka, seesamin ja chian siemen smoothie ”hiekalla” eli vehnäleseellä. Hiekka nimityksen on Lilli parivuotiaana keksinyt, ja siitä asti leseet on olleet meillä ”hiekkaa”.
Tänään aiomme lähteä kirkkoon, sillä ekaluokkaisilla on siellä siunaaminen ja he saavat enkeliheijastimet. Ehkä menen yksin isompien lasten kanssa, niin jaksamme koko perheellä seuroihin, kun emme ole sinnekään pitkään aikaan päässeet. Toivottavasti tänään saan otettua muutamia syksyisiä kuvia lapsista järkkärillä. On viimeiset ajat, jos meinaa ikuistaa ruskan. Toivotaan että tulee kaunis sää. Lasten kuvaaminen on niin mukavaa. En ole vaan ehtinyt vielä kunnolla perehtyä kameran kaikkiin toimintoihin, mutta pikkuhiljaa 🙂