Mielenkiintoinen koulutuspäivä takana. Luennoitsija puhui kolmesta portaasta, millä muutoksessa voi olla mukana.
Tulevaisuuteen ajautuminen, joka tarkoittaa sitä, millainen politiikan maailma oli esim 60-70 luvulla. Tulevaisuus oli ennakoitavissa, asiat hyvin näpeissä, ja kaikki yksinkertaisempaa. Silloin muutokseen oli mahdollista ajautua pikkuhiljaa, eikä siinä ollut ongelmaa.
Tulevaisuuteen sopeutuminen, on se tila, missä kunnat pääosin maakuntauudistuksen suhteen jo ovat. Tiedetään että muutos on vääjäämätön, tiedetään sekin mitä se ehkä suurin piirtein pitää sisällään. Ei ryhdytä kuitenkaan aktiivisesti osallisiksi prosessiin.
Tulevaisuuden tekeminen päättäjät pohtivat jo, mitkä ovat meidän kuntamme menestymisen avaimet. Tunnistetaan täysin uudenlaiset olosuhteet, ennakoidaan, ollaan askel edellä. Ajatellaan kunnan pitkän aikavälin päätöksiä, joiden hedelmät mahdollisesti korjataan vasta seuraavalla tai sitä seuraavalla kaudella. Kestetäänkö ajatus, että vaikka tiedostetaan kuntalaisilta tuleva marmatuksen määrä, kun asiat eivät tapahdu hetkessä, ja halutaan silti tehdä järkeviä, pitkän aikavälin päätöksiä, jotka kestävät. Tehdään edistyksellistä demokratiaa, jossa päätöksen teossa ovat mukana myös kuntalaiset ja eri järjestöt. Osallistetaan heitä aktiivisesti. Pysähdytään uuden edessä, ymmärretään uuden demokratian mahdollisuus ja muodot.
Viimeinen on se ihanteellisin vaihtoehto, ja näkisin että Kannuksessa siinä ollaan jo hyvällä alulla. Edellinen valtuusto on satsannut paljon sivistykseen ja hyvinvointiin. Sen satoa saamme nyt nauttia sekä kouluilla että Kitinvaparin alueella. Juuri tätä on vastuullinen päätöksenteko. Pitkäaikaisvaikutusten tiedostaminen ja sen pohjalta toimiminen.
Ihmisillä on yhä kasvava halu vaikuttaa, samaan aikaan äänestysaktiivisuus tippuu tasaisesti. Missä vika? Varmaan siinä, että koetaan ettei demokratia tällaisenaan toteudu riittävän hyvin. Juuri siksi tarvitaan uuden demokratian aikakautta, osallistamista, ja päätöksen tekoa lähellä kuntalaista. ”Virkamies tietää parhaiten” ”Pieni porukka päättää” ja muut tämän tyyppiset normit, joutavat romukoppaan. Tilalle tarvitaan asukaslähtöistä päätöksen tekoa. Organisaatioita tulisi madaltaa, hierarkioita purkaa. Vai mitä mieltä olette, onko matka virkamiehestä virkamieheen, sen kautta esimieheen, lähiesimieheen työntekijään ja lopulta avustavaan työntekijään, liian moni portainen? Minun mielestäni on. Päätöksen tekoa tulee yksinkertaistaa, jotta päätökset pystytään tekemään todella rivakammin kuin tällä hetkellä.
Suomi on normiuskovaisten kansa. Suorastaan mahtavia normittajia. Näin kouluttaja hienosti kiteytti. Mistä nämä kaikki normit tulevat? Iso osa on pienessä yhteisössä sisällä muodostuneita, joilla ei ole mitään kestävää perustaa, tai lakipohjaa. Toimintatapoihin muodostuu nopeasti kulttuuri, miten on ennenkin toimittu, ja sitten sitä aletaan pitää absoluuttisena totuutena ja vaateena. Normistoa tulee purkaa jatkossa, ja antaa uudelle, yksinkertaisemmalle ja vapaammalle toiminnalle sijaa.
Miksi me pelkäämme uutta? Miksi muutos koetaan uhkana? Riskit sisältyvät siihen aina, mutta vahvemmin muutokseen liittyy MAHDOLLISUUS! Jopa ikääntymiseen 🙂
Yhtä kaikki, maakuntauudistus tulee, ja se on hyvä asia. Toiminnot yksinkertaistuvat, ja meille kuntapäättäjille jää huomattavasti enemmän aikaa keskittyä erilaisiin yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviin toimintoihin ja niiden kehittämiseen. Hyvä siitä tulee!
