Moni on kysynyt mikä se sellainen vaikuttajakiihdyttämö on, joten ajattelin avata aihetta vähän.
Vaikuttajakiihdyttämö on Keskustan eduskuntaryhmän järjestämä mentorointi koulutus alle kolmikymppisille, vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että mukana oleville nuorille valitaan hakemuksen perusteella sopiva ”valmentaja”=mentori, jonka kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä seuraavan 8kk ajan. Mentoreina on entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, ministereitä, sekä kokeneita poliittisia tausta vaikuttajia.
Mentoroinnin tavoitteena on, että nuori itse on aktiivinen ajattelija suhteessa omiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Mentori ei siis anna valmista pakettia, että toimi näin, niin pääset siihen ja siihen pisteeseen. Hän toki kertoo omasta polustaan vaikuttajana, auttaa verkostoitumaan, ja pohtii asioita yhdessä nuoren kanssa. Valmennus on kiteytettynä vuoropuhelua, keskustelukumppanina olemista, ja kyllä, jonkin verran myös neuvojen antamista.
Mentorin asemasta johtuen, suhde pidetään ”salaisena” mikäli niin sovitaan. Siitä tehdään ihan paperinen sopimus heti alkajaisiksi. Mun tilanteessa on sovittu näin, että ainakaan tässä vaiheessa en koutsiani julkista.
Ensimmäisen kerran pääsen tapaamaan tätä upeaa pitkän linjan vaikuttajaa, ja perhepolitiikan moniottelijaa ensi viikolla. Aivan mahtavaa! Mulla on nippu tehtäviä odottamassa, jotka täytyy tehdä ennen tapaamista.
Seminaari oli jo itsessään mahtava kokemus. Verkostoja syntyi ympäri suomea, muutamia sellaisiakin, jotka uskon muodostuvan ystävyydeksi ajan saatossa. Keskustalaiset ovat todellakin hyvin saman tyylisiä ihmisiä ajattelutavoiltaan. Oli hienoa huomata monessa keskustelussa, että oikeesti, ootko sinäkin ajatellut noin?
Tästä on hyvä jatkaa.
Illalla tietysti se luottojuttu, eli ulkosauna. Ulkosauna on niin ihmeellinen asia! Miten paljon se onkaan antanut poweria ja uutta latautumisen sijaa, monina raskaina hetkinä, mutta myös onnellisten päivien päätteeksi.
Kaikkina vuoden aikoina erilainen, tunnelmallinen polku saunalle. Talven paksut hanget, ja erilainen lämpö hirsiseinissä, kun lämmittää on pitänyt tosissaan. Alkukevään kostea polku, puron äänekäs solina, kun vedet virtaavat. Kesällä valoisa kesäilta, avoin ikkuna ja happi rikkaat löylyt. Syksyn pimenevät illat, kynttilät, ensimmäiset kirpeät kelit.
Kaikkinensa paras päätös mille tahansa päivälle. Ihana tyyneys olemuksessa, kun löylyistä kävelee rauhaksiin kohti tupaa.