Maailman vaikeimpien asioiden joukossa, on varmasti rakastamisen vaikeus. Milloin on vaikeaa rakastaa? Ketä meidän tulisi rakastaa? Kuka on lähimmäinen? Maailman vaikeimpia kysymyksiä eikö vain?
Tällaisen pienen lapsen, ja etenkin oman lapsen rakastaminen on helppoa. Lapsi avuttomuudessaan on luonnollinen rakkauden ja huolenpidon kohde. Raamattu kuitenkin opettaa, että meidän tulisi rakastaa jokaista ihmistä ihan sen perusteella, kuka sattuu lähellämme milloinkin olemaan. Vihamiehen rakastaminen, lukeutuu järjellä ajateltuna todellakin maailman vaikeimpiin asioihin. Kuitenkin vain rakkaus, antaa tilaisuuden pahan kierteen katkeamiselle, ja hyvän syntymiselle.
Itse olen monesti kokenut sen, miten ihan arkisessa tilanteessa, yllättäen, on tullut rakastetuksi sellaisenkin ihmisen kautta, joka ei kuulu omaan lähipiiriin. Välillä on hyvä jättää oma kiire ja tehtävät taka-alalle, ja löytää itsestään herkkyyttä nähdä lähimmäinen siinä ihmisessä, kuka milloinkin ”sattuu” lähellä olemaan.
Tutkimusten mukaan empatia ja auttaminen on ihmiselle luonnollista. Aivoista on löydetty runsaasti mekanismeja jotka tukevat toisen auttamista. Auttaminen siis todella saa omankin mielen tyytyväiseksi ja iloiseksi!
Usein ihmettelen, miten spontaaneja auttajia lapset ovatkaan! Ihminen on synnynnäisesti avulias ja empaattinen, lapsissa se on helppo huomata. Vaikkapa kerhoryhmää seuraillessa, jossa lapset ovat usein melko vieraita keskenään, on silti auttavat kädet lähellä. Yksi ei pääse kiipeilytelineeseen, toinen auttaa. Yksi kaatuu, ja heti on lauma huolestuneita pikkuihmisiä lähellä. Esimerkkejä löytyy vaikka miten paljon. Mihin tällainen heittäytymiskyky katoaa kun ihminen kasvaa? Ajatellaanko me liikaa, mikä on sopivaa? Kuuluuko tämä ja tämä asia nyt minulle? Onko meillä usein liian kiire? Tai olemmeko muuten vain ennakkoluuloisia?
Vielä suurempi kysymys on yli maan rajojen auttaminen ja rakastaminen. Onko Suomi yksinoikeudella meidän? Onko meillä oikeus elää omaa valkoisen miehen kuplaamme kulutusyhteiskunnassa, viis veisaamatta kehitysmaiden tilanteesta? Olemmeko jotenkin itse ansainneet kaiken tämän hyvinvoinnin mikä meillä on? Emme varmaankaan. Iso osa on edellisten sukupolvien kovaa ja periksi antamatonta työtä. Heidän joilla oli meitä enemmän aikaa rakastaa lähimmäistä, vaikkei omissa oloissakaan ollut kehumista.
Lasten kanssa usein juttelemme siitä, miten pitäisi suhtautua sellaisiin koulutovereihin, joiden kanssa ei luonnostaan tahdo yhteistyö sujua. Entä miten suhtaudumme vanhoihin ihmisiin, mitä vanhemman kunnioittaminen tarkoittaa?
Aivan sopiva tarkastelukulma meille aikuisillekin. Tällaisia mietteitä tähän pyhäpäivään. Mies lähti esikoisen kanssa retkelle, ja ihanasti näyttää aurinkokin pilkistävän pilven takaa. Kovasti on harmaa päivä ollutkin.
Kuvassa lasten touhuja tältä päivää. Vanhan talon terassin purkamisessa tulleet jätelaudat pääsivät uusio käyttöön.
Lapset suloisesti itse ideoineet ja kasanneet näin hienon majan.
